Joulun aikaan haluamme korostaa kiitollisuuttamme henkilöstöämme, asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kohtaan.
Kuluneen vuoden aikana tapahtui monia merkittäviä asioita, jotka koskettavat ihmisiä syvästi. Markkinoiden heikentyminen, sodat ja korona ovat vaikuttaneet sekä yrityksiin että kotitalouksiin.
Yhteisöllisyys, auttavaisuus ja toistemme kuunteleminen ovat avaimia, joiden avulla voimme kannustaa ja tukea toisiamme haastavina aikoina rakentaen kestävää tulevaisuutta.
Kiitos kuluneesta vuodesta
Eleniumilla päätimme tänäkin jouluna lahjoittaa asiakkaidemme ja yhteistyökumppaneidemme joulumuistamisiin varatut rahat hyväntekeväisyyteen.
Elämän jatkumisen turvaaminen on arvokkain lahja, jonka voimme toiselle antaa.
Tänä jouluna lahjoitimme Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön elintärkeään työhön kriisialueilla.
Kiitämme henkilöstöamme, asiakkaitamme ja yhteistyökumppaneitamme kuluneesta
vuodesta toivottaen rauhallista joulua ja merkityksellistä uutta vuotta 2024!