toukokuu 20, 2021 Jussi Karvonen

Miten Eleniumilla tuetaan osaajia?

Eleniumilla työskentelee monia erityisosaajia aina ohjelmistokehityksestä projektinhallintaan. Tätä artikkelia varten otimme asiantuntijamme Severin juttukaveriksi ja hieman valotamme sitä, miten esimerkiksi haastava työ ja vapaa-aika sovitetaan yhteen, minkälaista työ Eleniumilla on ja miten Elenium auttaa tähtipelaajiaan kasvamaan ja kehittymään työssään.

 

Hei Severi! Minkälainen on työnkuvasi Eleniumilla? Mitä työpäivääsi kuuluu?

Toimin scrum masterin / kehittäjän roolissa. Scrum on projektinhallinnan viitekehys, jota käytetään yleisesti ketterässä ohjelmistokehityksessä. Vaikka Scrum on kehitetty erityisesti ohjelmistoprojektien hallintaan, sitä voidaan soveltaa myös yleisesti projektinhallinnassa. Scrum master toimii tiimin fasilitoijana, järjestää tilaisuuksia tiimin kehittämiseksi ja poistaa esteitä tiimiläisten työltä. Kehittäjänä vastaan enimmäkseen uusien ominaisuuksien suunnittelusta. Lisäksi toimin palvelutuen useamman hengen ringissä, eli olen vastuussa palvelutuen tikettien edistämisestä. 

Tyypilliseen työpäivääni kuuluu päivittäisen palaverin vetämisen lisäksi usein työkavereiden auttamista / ongelmanratkaisua, sekä omien töiden edistämistä. Työpäivät ovat usein jollain tavalla pirstaleisia, koska oma osaaminen on levinnyt laajasti koko projektin alalle. Toisaalta olen ottanut myös aktiivisesti “selvittäjän” roolia, eli pyrin auttamaan työkavereita esiin tulevissa ongelmissa

 

Mitä harrastat ja teet vapaa-ajallasi? Miten rentoudut ja purat työstressiäsi?

Harrastan retkeilyä/vaellusta, kuntoilua (kuntosali / ryhmäliikunnat; esim. cross training, kuntonyrkkeily) sekä kamppailulajia (Bujinkan budo taijutsu). Korona-aikana sali ja kamppailulajit ovat olleet toki tauolla, mutta kuntoilua on voinut tehdä kotosalla ja ulkoilu / vaellus toimii etenkin kesällä. Lisäksi pelaan harvakseltaan videopelejä, lähinnä yksinpelejä, joissa voi haastaa itseään.

Retkeily/vaellus on mielestäni paras tapa nollata työstressiä. Luonnon keskellä rauhoittuu eri lailla ja teltassa saa makoisat unet, kun on liikkunut päivän ja älylaitteiden käyttö on olematonta. Retkeily vaatii kuitenkin yleensä viikonlopun / enemmän aikaa, joten arkisempaa on nollata pelaamalla tai katsomalla jotain sarjaa.

 

Onko työsi Eleniumilla kuinka vakaata ja ennustettavaa? Aaltoilevatko eri projektit/vaativatko ne paljon puristuksia, jotka venyttävät työpäiviä?

Työ on pääosin ennustettavaa. Elämme kahden viikon sprinteissä, jotka suunnitellaan etukäteen tiimin kanssa sprintin vaihtumispäivänä. Sprintti on yleensä 1-4 viikon mittainen aikaraja, jonka sisällä tuotetaan minimissään “valmiin” määritelmän täyttävä, käyttökelpoinen ja potentiaalisesti julkaisukelpoinen tuoteversio, eli minimum viable product (MVP). Koska meillä kuitenkin on tuotannossa oleva sovellus ja palvelutuki, sprinttien keskelle tulee usein jotain pientä lisää. Päivät pystyy halutessaan rajaamaan hyvin, mutta omassa roolissa on pientä painetta olla tiimin tukena ja tehdä välillä pidempää päivää.

Sprintin lopuksi järjestetään sprinttikatselmus, jossa kehitystiimi esittelee sprintin konkreettiset saavutukset tuoteomistajalle sekä mahdollisille sidosryhmien edustajille palautteen saamiseksi ja ymmärryksen lisäämiseksi kehityksen tilasta. Ennen seuraavan sprintin aloittamista pidetään vielä sprintin retrospektiivi, jossa tarkastellaan prosessin näkökulmasta mikä sprintin aikana sujui hyvin ja mitä voitaisiin parantaa seuraavassa sprintissä.

 

Miten sovitat työsi ja vapaa-aikasi yhteen?

Onnistun tässä aika hyvin, mutta työn tauotus on itselleni kehityksen paikka. Teen myös Eleniumille gradua, jonka vuoksi olen välillä poissa töistä, joka tasaa kuormaa, eikä tule suunniteltua liikaa tekemistä itselle sprintin vaihtumisessa. Gradupäivinä on myös helpompaa tauottaa työtä, kuin itse työpäivinä, koska työ on itsenäisempää.

 

Miten koronatilanne on sinua työelämäsi suhteen kuormittanut?

Liikunnan väheneminen vaikuttaa eniten. Kotona on onneksi kohtuullinen ergonomia ja töistä voisi toki pyytää tukevia työvälineitä halutessaan. Etäpalaverointi on myös jollain tapaa kuormittavaa, mutta niin on toki live-palaverointikin.

 

Miten Eleniumilla on reagoitu päällä olevaan tilanteeseen ja miten se on vaikuttanut juuri sinuun?

Olemme olleet etätöissä reilun vuoden ajan, toimistolla on kuitenkin halutessaan saanut käydä piipahtamassa. Eniten kaipaan toimisto-elämästä yhteisöllisyyttä ja asioiden hoitamisen helppoutta – näkee suoraan kuka on paikalla, ihmisten osallistamista palavereissa jne.

 

Miten työympäristössäsi joustetaan, jotta voit toteuttaa itseäsi työn ulkopuolella?

Työajat ovat joustavat saldojärjestelmän ansiosta. Myös esim. palvelutuen vastuista voidaan joustaa tiimin kesken (joku muu voi ottaa vastuun hetkellisesti), jos tulee äkillistä menoa tmv.

 

Ruokkiiko/tukeeko Elenium hyvin sinun työambitioitasi ja urasuunnitelmiasi?

Olen Eleniumilla päässyt kasvamaan rooliin, joka on itselle ominainen, mutta johon en oikeastaan alunperin ole tähdännyt. Elenium mahdollistaa mielestäni itsensä kehittämisen hyvin ja on tukena, mikäli itse haluaa kehittää jotain osa-aluetta.

 

Pitääkö Elenium kiinni osaajistaan ja palkitseeko Elenium hyvin onnistumisista? Kuinka tämä näkyy juuri sinun työssäsi?

Korona-aikana palkitseminen on jäänyt ehkä vähemmälle, mutta esim. projektin päätteeksi on keksitty jotain pientä palkintoa. Eleniumin edut itsessään tuntuvat palkitsemiselta, esim. ennen etätyöaikaa kävimme kerran kuussa yhtiön maksamalla lounaalla.

 

Mitä pidät sinulle itsellesi kaikkein tärkeimpänä asiana työssä Eleniumilla?

Pidän eniten siitä, että olen päässyt kasvamaan omaan rooliini. Muutos ei tullut suoraan mitenkään ylennyksenä, vaan toisen henkilön kiireistä johtuen hoidin tehtäviä pikkuhiljaa ja jossain vaiheessa todettiin, että olisin hyvä henkilö ottamaan loputkin roolin vastuista. Pääsen myös kasvamaan roolin sisällä, melko vapain käsin saan päättää miten työni teen ja saan siihen tukea.

 

Miten kuvailisit Eleniumin työympäristöä ja työkulttuuria? Koetko sen olevan otollinen kasvualusta itsellesi ja kaltaisillesi tekijöille?

Työympäristö on melko vapaa. Toimistoaikana firman yhteisöllisyys näkyi paremmin erilaisina tapahtumina, mutta etätyöaikana tietenkin vähemmän. Koen, että yhteisöllisyys tukee hyvin ohjelmistokehitystyötä, sillä siinä pääsee tutustumaan itse henkilöön, joka on tiimityössä tärkeä elementti.

 

Kannustaisitko ihmisiä hakemaan nimenomaan Eleniumille töihin? Miksi?

Todellakin kannustan hakemaan! Meiltä löytyy tekemistä erilaisille osaajille, henkilöstö on mukavaa ja edut ovat loistavat!

OTA YHTEYTTÄ

Kiinnostuitko? Jutellaan.

, , , , , , , ,