pixel
16 helmikuun, 2021 Henri Haikonen

Haluatko olla osa digitalisaatiota vai pilipalisaatiota?

Digitalisaatiossa perinteiset menetelmät korvanneet digitaaliset ratkaisut yleensä johtavat tehokkuuteen sekä automatisoivat erilaisia toimenpiteitä, säästäen niin aikaa, rahaa, vaivaa kuin resurssejakin, mutta myös avaavat ovia uudentyyppisille innovaatioille ja ruokkivat luovuutta. Digitalisaatio ei etene kuitenkaan samaa vauhtia joka puolella, vaan esimerkiksi McKinsey Global Instituten vuoden 2016 Industry Digitalization Indexin mukaan Eurooppa käyttää vain 12% digitaalisesta potentiaalistaan, kun samalla USA:n vastaava luku on 18%.


Digitalisaatio on toki trendi, mutta muutos on ollut käynnissä jo 1980-luvulta lähtien kotitietokoneiden saavuttua keskuuteemme. Digitalisaatio on ja tulee olemaan yksi suurimmista tuottavuutta ja kasvua eteenpäin vievistä voimista. Monille yrityksille se luo mielenkiintoisia mahdollisuuksia kilpailuedun rakentamisessa, koska yhtiö voi itse disruptoida, eli “häiritä”, olemassa olevaa markkinaa ja haastaa jopa kokoluokkaa suurempia perinteisiä toimijoita. Toisaalta sen kannattaa seurata markkinaa aktiivisesti, sillä muut toimijat pyrkivät jatkuvasti rakentamaan itselleen uusia ratkaisuja.

Monesti digitalisaatiota harjoitetaan kuitenkin tavoitteet, focus ja kokonaiskuva hieman metsässä, keskittymättä oikeisiin tuloksiin, niin yhteisön, sidosryhmien kuin ympäristönkään kannalta. Monesti eri aloilla on valloillaan enemmänkin “pöhinä” kuin oikeasti tuloksellinen työ ja asiat ovat enemmänkin täynnä “kuumaa ilmaa”, kuin oikeaa merkityksellisyyttä. Voidaan sanoa, että pilipalisaatiossa suoranainen hurmos uusimmista digitaalisista ratkaisuista ja alustoista vie mukanaan, “pöhinä” täyttää mielet sekä varsinaiset tulokset ja tehokkuus jäävät sivulauseiksi. Aivan turhaan.

Kun IT-projekti on alkanut, niin siihen on saatettu ladata liikaa odotuksia ja ns. “nice-to-have”-asioita. Tähän ansaan lankeaa yritykset ja myös julkiset toimijat. Tähän ansaan olemme myös itse IT-firmana langenneet. Itse uskon, että keskittymällä muutamaan asiaan kerrallaan saadaan aikaan parempia tuloksia. Toiveet on hyvä tuoda esille, mutta niistä pitäisi pystyä erottamaan ”must-have” -asiat ja keskittyä vain niihin.

Henri Haikonen, CEO, Elenium

Me Eleniumilla pidämme ylivertaisena kilpailuetunamme sitä, että tarjoamme asiakkaillemme mitä he aidosti tarvitsevat. Me olemme kokeneita ylimääräisen rasvan trimmaajia pois itse pihvistä niin projektissa kuin projektissa ja prosessissa kuin prosessissa. Me emme toimita ainoastaan sitä minkä lupaamme, vaan osaamme löytää asiakkaidemme todelliset ongelmat ja näin toimitamme sen, minkä asiakas tarvitsee, emmekä vain sitä, mitä asiakas osaa pyytää. 

Palvelutarjontamme koostuu ohjelmistojen ja integraatioiden suuunnitelusta, toteutuksesta sekä ylläpidosta. Olemme kehittäneet myös oman modernin toiminnanohjausjärjestelmän jätehuollon ja teollisuuden tarpeisiin nimeltään MaterialPort. Asiakaslähtöisyys ja tinkimätön asenne ovat jo nostaneet Eleniumin Pirkanmaan kuumimpien ICT-yritysten joukkoon, mutta koska olemme myös työntekijälähtöisiä samalla tinkimättömällä asenteella, aiomme olla myös Pirkanmaan kuumin ICT-alan työnantaja. Palvelutarjontamme kun ei ole yhtään mitään ilman sitä tärkeintä kilpailuetuamme – ihmisiä.

Uskomme, että onnistunut rekrytointi voi olla yksi elämän perustavanlaatuisimmista muutoksista ja myös merkittävä kilpailuetu, jos tämä muutos hoidetaan hyvin. Työssä viihtymiseen tarvitaan haastavien ja mielenkiintoisten työtehtävien, mukavien etujen ja kunnon palkan lisäksi myös työssä koettua merkityksellisyyttä ja tarkoituksellisuutta. Työntekijän on koettava – jos ei suoranaista intohimoa – niin ainakin riittävää täyttymyksen tunnetta työssään ja siihen me Eleniumilla tahdomme panostaa mitä suurimmin. Olemme johtava ohjelmistotalo green tech -alalla jätehuollossa ja logistiikassa, ja vaikka se ei ensinäkemältä ehkä se kaikkein mediaseksikkäin toimiala välttämättä ole, pystymme näytöillämme käsi sydämellä silti sanomaan, että Elenium on Suomen legendaarisin IT-palvelutalo, jonka ydinosaamista on ohjelmistokehitys ja siihen liittyvät palvelut.

Joten kysymys kuuluukin, haluatko olla osa aitoa ja merkityksellistä digitalisaatiota vai pilipalisaatiota? Kun tiedät vastauksen kysymykseen, täytä rekrylomakkeemme ja ollaanpa yhteydessä!

Käyntiosoite

Aleksanterinkatu 29B 8A
33100 Tampere
contact@elenium.fi
+358 400 270 480

Laskutus

Elenium Oy
003726264258
003721291126
Maventa

2024 Copyright Elenium Oy

Tietosuojaseloste